Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 45


 

Taipalsaaren kunnan kansalaisopiston maksuosuuden tarkistus

 

Sivistyslautakunta 15.06.2023 § 45  

69/02.09.00/2023  

 

 

Valmistelija <kansalaisopiston rehtori tea Loisa, puh. 0407131870>

etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

 

Sopimus Savitaipaleen kansalaisopiston toiminnan järjestämisestä Taipalsaaren kunnassa solmittiin vuonna 2020.  Sopimus astui voimaan 1.1.2021 lukien.  Sopimuksen mukaan Taipalsaaren kunta ostaa noin 450 tuntia opetusta 6000 euron vuotuista korvausta vastaan. 

450 opetustunnin määrä on ollut kysyntään ja toiveisiin nähden pieni. Tuntimäärä onkin alun jälkeen vähitellen kasvanut noin 600 tuntiin. Tästä huolimatta kaikkia taipalsaarelaisten toiveita ei ole pystytty toteuttamaan. Opetustuntien lisäksi myös yleinen kustannustason nousu, opettajien palkkojen ja kilometrikorvausten nousu sekä kohonneet opinto-ohjelman painatuskustannukset ovat aiheuttaneet paineita Taipalsaaren kunnan maksuosuuden tarkistamiseen.  Tämän vuoksi Savitaipaleen sivistyslautakunta pyytää Taipalsaaren kuntaa korottamaan kansalaisopiston maksuosuutta 1000 eurolla. Korotuksen jälkeen Taipalsaaren kunta ostaisi opistopalveluita noin 600 tuntia/vuosi 7000 eurolla.  

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen

etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Päätösehdotus Savitaipaleen sivistyslautakunta pyytää Taipalsaaren kuntaa korottamaan kansalaisopistolle maksettavaa korvausta Taipalsaarella järjestettävästä opetustoiminnasta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti lisäyksellä, että Taipalsaaren kunta ostaisi opistopalveluja noin 600 tuntia/vuosi 7000 eurolla.