Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 64


Sivistyslautakunta, toteutuma 8-23

Talousarvion toteutuminen

 

Sivistyslautakunta 19.09.2023 § 64  

    

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen
puh. 040 627 7001
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Savitaipaleen kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 16.1.2023 vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Kohdassa 2, Talousarvion sitovuus todetaan:

 

"Osastoilla tulee valvoa, että kaikkien varojen käyttö on perusteltua ja säästä­väistä eikä määrärahoja ylitetä sitovuustasolla.  Mikäli välttämättömiä ylitystar­peita tulee, vastaava säästö tulee löytyä muualta samalta tulosalueelta. Mah­dolliset tulosalueiden väliset määrärahasiirrot on tuotava valtuuston hyväksyt­täväksi.  Lisäksi on huomioitava, että muutokset määrärahoissa antavat ai­heen tarkastella myös tavoitteiden realistisuutta.

 

Myös toimielimille tulee saattaa tiedoksi ko. toimialan talousarvion toteutuminen toimielimen vahvistamalla tasolla kuukausittain. Tässä tulee ottaa huomioon kokousaikataulu siten, että aina viimeksi tiedossa oleva toteutuma toimitetaan tiedoksi."

 

Sivistyslautakunnan ulkoisen toimintakatteen toteutuma 31.8.2023 on 67 % ( 66,6 v. 2022). Toimintatuottojen osalta toteutuma on 70 % (92,2 %) ja ulkoisten toimintamenojen osalta 67,2 % (68,7 %).

 

Kustannuspaikkakohtaisesti on sekä ylityksiä että alituksia, mutta poikkeamat talousarviosta ovat vähäisiä ja kompensoivat toisiaan.

 

Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuma ajalta 1.1.-31.8.2023 on esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä  Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.-31.8.2023  tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.