RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Heituinlahden koulun työsuunnitelma 2023-2024
Sivistyslautakunta 19.09.2023 § 69
148/12.00.02/2023
Valmistelija koulunjohtaja Heli Tuovinen
puh. 040 637 4249
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä työsuunnitelmaan perusopetusasetuksen 1 momenttiin sisältyvistä asioista (mm. opettajat, opetusryhmät, oppilaanohjaus).
Hallintosäännön 26 §:n mukaan sivistyslautakunta hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmat.
Perusopetuksen koulunjohtaja on toimittanut sivistyslautakunnalle esityksen Heituinlahden koulun lukuvuosisuunnitelmaksi lukuvuodeksi 2023-2024. Opettajakunta on käsitellyt työsuunnitelmaa kokouksessaan 8.9.2023.
Heituinlahden koulun lukuvuosisuunnitelma lukuvuodelle 2023-2024 on esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Heituinlahden koulun työsuunnitelman lukuvuodelle 2023-2024.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |