Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 97



 

Edustajan nimeäminen Etelä-Karjalan vapaaehtoistoiminnan kumppanuusmallia valmistelevaan työryhmään

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 97  

140/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Taina Heikkonen

 Puh. 040 7019 242

 etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

 

Maakunnallinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) johtoryhmä on päättänyt käynnistää vapaaehtoistoiminnan kumppanuusmallin yhteisen valmistelutyön yhdessä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen, Etelä-Karjalan kuntien, järjestöjen ja seurakunnan kanssa roolien, rakenteiden ja avustusvastuiden selkiyttämiseksi.

 

Etelä-Karjalan vapaaehtoistoiminnan kumppanuusmallin selvittämiseksi perustetaan työryhmä, johon Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan kunnat, seurakunta ja järjestöt nimeävät edustajansa. Lisäksi työryhmään kutsutaan asiantuntijoiksi Kansalaisareenan edustaja.

 

Työryhmän tehtävänä on laatia esitys rooleista, rakenteista ja avustusvastuista vapaaehtoistoiminnan osalta Etelä-Karjalassa ja saattaa se Maakunnallisen HYTE-johtoryhmän käsittelyyn vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

Etelä-Karjalan hyvinvointialue pyytää Savitaipaleen kuntaa nimeämään edustajansa työryhmään 12.8.2024 mennessä.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Timo Tammelin

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Etelä-Karjalan vapaaehtoistoiminnan kumppanuusmallia valmistelevaan työryhmään Savitaipaleen kunnan edustajaksi hyvinvointiasiantuntija Kristiina Pihlajamäen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.