Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 38


 

Tiedoksi merkittävät 5-2024

 

Tekninen lautakunta 23.05.2024 § 38  

11/07.01.03/2024  

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Tammelin

 

 Merkitään tiedoksi seuraavat lautakunnalle saapuneet asiakirjat:

 

15.4.2024 ELY-keskuksen päätös, Luonnonsuojelulain 74 §:n rauhoitussäännöksistä poikkeaminen kangasvuokon osalta

 

2.5.2024 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, SAIMAAN JA VUOKSEN JUOKSUTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN LISÄJUOKSUTUSTEN KASVATTAMINEN ODOTETTAVISSA

OLEVIEN TULVAVAHINKOJEN VÄHENTÄMISEKSI

 

 Viranhaltijapäätökset

 Tekninen johtaja

 Hankintapäätökset

 26.4.2024 § 16 Savitaipaleen liikuntatalo aurinkovoimalan hankinta

 2.5.2024 § 17 Europaeuksen koulun 3 krs. valaisimien saneeraus led-valaisimiksi

 7.5.2024 § 19 Savitaipaleen kunnan liikuntatalon valaisisin-, ohjaus- ja turvavalosaneeraus

 

 Yleiset päätökset

 24.4.2024 § 15 Määräalan myyminen tilasta Tuomisto 739-426-2-33

 7.5.2024 § 18 Kissankellon päiväkodin muutos toimistotiloiksi työaikainen takaus

 10.5.2024 § 20 Ranta-aitan vuokraaminen 4H nuorille yrittäjille

 

 Kuntatekniikan päällikön viranhaltijapäätökset

 Hankintapäätökset

 16.4.2024 § 10 Kunnan ja Saviksen välinen palvelusopimus Olkkolan uimaranta-alueen ja torialueen lauantaisiivouksesta

 6.5.2024 § 13 Kesän 2024 asfalttiurakoitsijan valinta.

 14.5.2024 § 15 Savitaipaleen keskusta-alueen kehittäminen vihreän siirtymän tavoittein -hankkeen arkkitehti- ja pääsuunnittelijan valinta

 Yleiset päätökset

 17.4.2024 § 11 Torialueen käytön myöntäminen kulttuuritoimen käyttöön

 17.4.2024 § 12 Tierasite kiinteistölle 739-421-7-159

 6.5.2024  § 14 Lupa kuitukaapelin sijoittamiselle Peltoinlahdentien ali S-marketille

 

 Rakennustarkastajan viranhaltijapäätökset

 7.5.2024 § 1 Kunnan etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistötunnus 739-420-4-116.

 

 

Päätösehdotus  Tekninen lautakunta merkitsee em. asiakirjat tiedoksi.

 

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.