Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 33


Poistot muutosehdotus syksy 2024

 

Poistosuunnitelman muutos: Olkkolan rakennukset, Savitaipaleen koulukeskus ja liikuntatalo

 

Kunnanhallitus 30.09.2024 § 118 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 Puh. 040 7244 603

 Tekninen johtaja Timo Tammelin

 Puh. 040 5038 088

etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt eräisiin kunnan kiinteistöihin poistosuunnitelman muutoksia 22.04.2024 §15. Päätöksenteon yhteydessä perusteluosassa on tuolloin kirjattu seuraavaa:

 

”Taseen eri erien tarkastelua tulee tehdä säännöllisesti, mutta erityisesti siinä tilanteessa, jos rakennukseen on tiedossa merkittäviä peruskorjaustarpeita tai muita toiminnallisia taloudelliseen pitoaikaan vaikuttavia muutoksia.  Lähivuosien aikana tulee mm. Olkkolan alueen rakennusten, Savitaipaleen koulukeskuksen sekä liikuntatalon rakennusten arvoa tarkastella suhteessa esim. peruskorjaustarpeisiin.  Tarkastelun perusteella tehdään tarvittaessa esityksiä esim. lisäpoistoihin tai nopeutettuun poistoaikatauluun.”

 

Tekninen toimi on käynyt läpi kirjanpidosta Olkkolan alueen rakennusten, Savitaipaleen koulukeskuksen sekä liikuntatalon osalta kirjanpidon pysyviin vastaaviin kirjatut rakennusten tase-erät.

 

Olkkolan rakennusten osalta 30.9.2024 jäljellä oleva poistamaton tasearvo on yhteensä 696.703,16 euroa. Tarkastelun yhteydessä on käyty läpi vuosittaisia kirjanpidon kirjauksia, mutta vuodesta 1997 alkaen syntyneistä menoeristä on ollut vaikeaa saada jälkikäteen selville täsmällisesti mihin rakennukseen kulloinenkin peruskorjaus/uudisrakentamismeno on kohdistunut. Näin ollen tekninen toimi on tasekokonaisuuden jakamisen yhteydessä neljään kokonaisuuteen (kartano, majoitus, saunat, museo) tehnyt arviota myös siitä, että muodostettavien uusien rakennusryhmittelyjen tase-erä vastaa mahdollisuuksien mukaan kohtuullisesti myös jäljellä olevaa taloudellista pitoaikaa sekä arvoa.

 

Savitaipaleen koulukeskuksen osalta esitetään vuosien 1998-2005 investointien jäljellä olevien hankintamenojen lisäpoistoa 31.12.2024. Jäljellä olevat vuosien 2011 -2014 erät koottaisiin yhdeksi ”riviksi” kunnan pysyvien vastaavien kirjanpitoon. Perustelut lisäpoistolle ovat, että erien olisi tullut olla poistettuna jo ennen uudisrakennuksen rakentamista.

 

Liikuntatalon osalta kootaan kahdeksan vuoden investointien jäljellä olevat hankintamenot nekin yhdeksi ”riviksi”.

 

Esitettävillä poistoaikojen yhtenäistämisellä korjataan samalla aiemmin virheellinen käytäntö (annettu vuosittaisille investoinneille uuden poistoaika, eikä ole lisätty poistamattomaan hankintamenoon ja jäljellä olevaan poistoaikaan) antamalla nyt perustettaville ”koontiriveille” jäljellä oleva poistoaika perustuen pitkälti vanhimman aktivoinnin jäljellä olevaan poistoaikaan. Samalla on tehty myös tarkastelua, että nyt annettava poistoaika vastaa taloudellista pitoaikaa mahdollisimman hyvin.

 

Tarkemmat erittelyt selviävät oheisista liitteistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy

 

  1.                   Olkkolan alueen rakennuksiin poistomuutokset 1.10.2024 alkaen siten, että

 

 

tasearvo

poistoaika

Kartano

365.894,05

30 vuotta

Majoitusrakennus

188.489,39

10 vuotta

Saunat

142.319,72

25 vuotta

Museo

nolla

 

 

 

  1.                       Europaeuksen koulun osalta valtuusto hyväksyy, että lisäpoistoina tilinpäätöksessä poistetaan vuosien 1998-2005 jäljellä olevat hankintamenot sekä sen, että 1.10.2024 alkaen muodostetaan vuosien 2011-2014 investointimenoista yksi ”Savitaipaleen koulukeskus”, tasearvoltaan 3.115.515,26 ja sen jäljellä olevaksi poistoajaksi 37 vuotta sekä

 

  1.                       valtuusto hyväksyy, että liikuntatalon investointimenoista muodostetaan 1.10.2024 alkaen yksi ”liikuntatalo”, tasearvoltaan 169.048,65 euroa ja sen jäljellä olevaksi poistoajaksi 15 vuotta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 07.10.2024 § 33  

20/02.00/2023  

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.