RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 34
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Myönteinen rahoituspäätös hankehakemukseen 'Savitaipaleen keskusta-alueen kehittäminen vihreän siirtymän tavoittein', tilannekatsaus
Kunnanhallitus 19.02.2024 § 34
55/02.05.01.01/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Puh. 040 7244 603
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Etelä-Karjalan liitto on hyväksynyt Savitaipaleen kunnan "Savitaipaleen keskusta-alueen kehittäminen vihreän siirtymän tavoittein" -hankkeen rahoitettavaksi ja on myöntänyt hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla. Rahoituspäätöksellä on hyväksytty tuettavaa hanketta koskeva hankesuunnitelma, joka on osa päätöstä.
Tukea on myönnetty yhteensä enintään 368.868 euroa kustannusarvion ollessa 506.760 euroa.
Rahoitussuunnitelman tiivistelmä:
| Hakemuksessa esitetty, € | Hylätty, €
| Hyväksytty, € | Osuus % |
1 Haettava EU- ja valtion rahoitus | 368 868 | 0 | 368 868 | 72,79 |
1.1 Kehittäminen | 113 088 | 0 | 113 088 | 22,32 |
1.2 Investointi | 255 780 | 0 | 255 780 | 50,47 |
2 Omarahoitus: Kuntarahoitus | 137 892 | 0 | 137 892 | 27,21 |
3 Kuntarahoitus | 0 | 0 | 0 | 0 |
4 Muu julkinen rahoitus | 0 | 0 | 0 | 0 |
5 Yksityinen rahoitus
| 0 | 0 | 0 | 0 |
Rahoitussuunnitelma yhteensä | 506 760 | 0 | 506 760 | 100,00 |
Hankkeen toimenpiteillä, jotka kohdistuvat Savitaipaleen kuntakeskuksen alueeseen, parannetaan maakunnan JTF-siirtymäsuunnitelman mukaisesti alueen elinkeinotoiminnan toimintaedellytyksiä ja sitä kautta luodaan edellytyksiä elinkeinotoiminnan jatkumiselle ja uudistumiselle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus kuulee tilannekatsauksen saatuun myönteiseen rahoituspäätökseen liittyen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |