RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 172
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Viranhaltijapäätökset ja toimielinten pöytäkirjat
Kunnanhallitus 10.11.2025 § 172
Kuntalain 92 §:n mukaisesti kunnanhallitus voi ottaa käsiteltäväkseen asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Kunnanhallitus voi ottaa käsiteltäväkseen myös muun toimielimen alaisen viranomaisen päättämän asian
Savitaipaleen kunnan hallintosäännön 44 §:n mukaisesti kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuunottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kunnanhallitukselle esitetään seuraava viranhaltijapäätös:
- Kunnanjohtaja 22.10.2025 § 24
Kunnanhallituksen tiedoksi saatetaan seuraavat pöytäkirjat:
- Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 28.10.2025
- Tekninen lautakunta 23.10.2025
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee yllä olevan viranhaltijapäätöksen ja pöytäkirjat tiedoksi ja toteaa, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |