Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 38


 

Kajaanin nuorisovaltuuston energiajuoma vetoomus

 

Nuorisovaltuusto 04.11.2025 § 38  

103/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Otso Kilkkinen

 otso.kilkkinen@gmail.com

 

Kajaanin nuorisovaltuuston puheenjohtaja on Nuva ry:n puheenjohtajaverkostossa tuonut esille huolen alle 15-vuotiaiden energiajuomien käytöstä. Kajaanin nuorisovaltuusto on valmistelemassa valtakunnalista vetoomusta, jonka tavoitteena on energiajuomien kieltäminen alle 15-vuotiailta. Kajaanin nuorisovaltuusto on puheenjohtajaverkostossa pyytänyt Suomen muita nuorisovaltuustoja lähtemään vetoomukseen mukaan. Savitaipaleen nuorisovaltuusto on selvittänyt Kajaanin nuorisovaltuuston puheenjohtajalta, mitä vetoomukseen mukaan lähteminen käytännössä tarkoittaa. Vastaukseksi on saatu, että mukana oleminen vaatii ns. nimellistä tukea, eli vetoomuksen loppuun tulee nuorisovaltuuston nimi. 

 

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto päättää, että on mukana vetoomuksessa.

 

Päätös Hyväksytään yksimielisesti.