RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 180
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvio 2026, taloussuunnitelma 2027-2028
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 180
102/02.02.00/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Puh. 040 724 4603
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Talousarvio on laadittu koko suunnitelmakaudelle 2026-2028 siten, että vuosittain päädytään ylijäämäiseen tulokseen. Suurimpia riskejä tämän toteuttamisen esteeksi voivat muodostaa hankintalainsäädännön uudistus, yhtiöittämisvelvollisuuden edellyttämät mahdolliset kiinteistöjen tasearvojen alaskirjaukset sekä työllisyyden hoidon kulujen jatkuva nousu. Joitakin vuosia valmisteilla ollut valtionosuusuudistus ei 21.11.2025 saadun tiedon mukaan etenisi tällä hallituskaudella ja siten mahdollisen valtionosuusuudistuksen vaikutus ei koskettane tätä nyt käsittelyssä olevaa taloussuunnittelukautta. Hankintalainsäädännön mahdollisesti velvoittamat muutokset kohdistuvat vuoteen 2027.
Vuoden 2026 verotulot ja valtionosuudet on otettu huomioon Kuntaliiton laatimien ennusteiden mukaisesti. Verotulot vuosille 2027 ja 2028 perustuvat myös Kuntaliiton ennusteeseen. Palkankorotuksiin vuodelle 2026 on varattu 3 % korotus kuluvan vuoden elokuun palkkatasoon nähden.
Vuoden 2026 talousarvioon on liiteosaan laskettu henkilötyövuosien määrä. Talousarvioon on sisällytetty yhden nuorisotyöntekijän vakinaistaminen toisen vakinaisen nuorisotyötä tekevän rinnalle. Tehtävää on hoidettu tähän asti määräaikaisesti.
Investoinneissa merkittävin on kunnan konserniin kuuluvan Suvannon peruskorjaus. Tämä ei kuitenkaan suoraan näy kunnan investointimenoissa, koska rakennuksen omistaa ja peruskorjaa Savitaipaleen Vuokratalot Oy. Kunta tulee olemaan tiloissa vuokralaisena ja näin ollen käyttökulut huomioidaan vuokramenoissa aikaisintaan vuonna 2027. Pääomavuokraa kunnan käyttämien tilojen osalta peritään jo vuoden 2026 aikana.
Suunnitelmakauden suurin yksittäinen kunnan taseeseen kirjattava investointi, vesitornin saneeraus, sisältyy valtuuston 17.11.2025 päätöksen mukaisesti taloussuunnitelmavuoden 2027 investointeihin.
Talousarvioesitykseen ei sisälly emokunnan lainanottoa vuodelle 2026. Konsernilainat kasvavat Suvannon peruskorjaamisen vuoksi yhteensä arviolta noin 5 miljoonan euron verran.
Yhteistyötoimikunta on käsitellyt talousarvioesityksen kokouksessaan 26.11.2025.
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2027-2028 valtuustolle hyväksyttäväksi. Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa taloustoimen tarvittaessa tekemään talousarvioon mahdolliset teknisluonteiset tarkistukset, pienet, talousarvion kannalta epäolennaiset tarkennukset ja oikaisut ennen kunnanvaltuuston käsittelyä.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |