RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 183
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Viranhaltijapäätökset ja toimielinten pöytäkirjat
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 183
Kuntalain 92 §:n mukaisesti kunnanhallitus voi ottaa käsiteltäväkseen asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Kunnanhallitus voi ottaa käsiteltäväkseen myös muun toimielimen alaisen viranomaisen päättämän asian
Savitaipaleen kunnan hallintosäännön 44 §:n mukaisesti kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuunottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kunnanhallitukselle esitetään seuraavat viranhaltijapäätökset:
- Kunnanjohtaja 14.11.2025 § 25, 18.11.2025 § 26
Kunnanhallituksen tiedoksi saatetaan seuraava pöytäkirja:
- Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.11.2025
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee yllä olevat viranhaltijapäätökset ja pöytäkirjan tiedoksi ja toteaa, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |