Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 02.12.2025/Pykälä 45


 

Uusien jäsenien rekrytointi

 

Nuorisovaltuusto 14.10.2025 § 35 

 

 

Valmistelija Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Otso Kilkkinen

 

Nuorisovaltuuston toimintasääntöön on kirjattu, että nuorisovaltuustoon kuuluu vähintään viisi ja enintään yhdeksän jäsentä. Tällä hetkellä jäseniä on seitsemän, joista nuorin on 8.-luokkalainen ja vanhin lukion abiturientti. Toiminnan sujuvan jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että jäseniä on riittävän kattavasti eri ikäryhmistä. Nuorisovaltuusto toteuttaa koulukeskuksella toiminnan mainostamisen ja innostaa nuoria hakemaan mukaan nuorisovaltuustoon.

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto keskustelee ja sopii rekrytoinnin yksityiskohdista, aikataulusta sekä rekrytoitavien jäsenien määrästä.

 

Päätös Nuorisovaltuusto suunnitteli rekrytoinnin yksityiskohtia sekä rekrytoitavien jäsenten määrää. Aikataulu tarkentuu marraskuun kokouksessa.

 

 

Nuorisovaltuusto 04.11.2025 § 39

 

 

Valmistelija        Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Otso Kilkkinen

 

14.10.2025 kokouksessaan nuorisovaltuusto päätti sopia uusien jäsenien rekrytoinnin aikatauluista marraskuun kokouksessa.

 

Päätösehdotus       Nuorisovaltuusto päättää rekrytoinnin aikataulusta.

 

Päätös        Nuorisovaltuusto vierailee koululla 19.11. Haku on auki 30.11. asti.

 

 

Nuorisovaltuusto 02.12.2025 § 45  

103/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Otso Kilkkinen

 

Nuorisovaltuusto on käynyt koulukeskuksella kertomassa kaikille 7-9 luokkalaisille mahdollisuudesta hakea Savitaipaleen nuorisovaltuustoon. Tämän jälkeen oppilaille on Wilmassa lähetetty hakulomake, joka on auki 30.11.2025 asti. 

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto käsittelee hakemukset ja tekee valinnan uusista nuorisovaltuutetuista.

 

Päätös Nuorisovaltuusto kävi läpi hakemukset ja valitsi uudet jäsenet.