RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 46
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Selvitys Morova ry:n konkurssin aiheuttamista kirjauksista ja niiden kuluvaikutuksesta kunnan kirjanpidossa
Kunnanhallitus 27.04.2026 § 46
65/02.05.06/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Puh. 040 7244 603
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Morova ry (entinen Savitaipaleen Nuorison Tuki ry) hakeutui konkurssiin 2.5.2025.
Kunta on kunnanhallituksen 19.5.2025 § 79 tekemän päätöksen perusteella maksanut takausvastuun perusteella Morova ry:n 25.409,04 euron velan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle. Maksu on kirjattu vuoden 2025 kuluksi.
Kunnan tytäryhtiö Savitaipaleen Kiinteistöt Oy on ostanut 13.3.2026 Hallitieltä Morova ry:n konkurssipesältä ns. Onnistujat-kiinteistön. Kauppahinta oli 80.000 euroa. Kunnalla on ollut hallussaan kiinteistöön kohdistuvat 220.000 euron panttikirjat. Morova ry:n konkurssipesän hoitaja on esittänyt selvityksen Hallitien myyntituotoista sekä hoitokustannuksista sisältäen myös pantinhoitokustannukset. Kauppahinnan ja em. kustannusten erotus 70.699,05 euroa on maksettu kunnan pankkitilille 14.4.2026.
Kunnalla on ollut taseessa 61.725 euron lainasaaminen Morova ry:ltä. Tilitetyllä nettokauppasummalla on kuitattu kunnan kirjanpidosta pois em. lainasaaminen. Loppuosa, 8.974,05 euroa on kirjattu tuloksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee selvityksen tiedokseen.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |