RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 95
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanvaltuuston 21.9.2026 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 28.09.2026 § 95
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta ja asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.9.2026 käsitellyt seuraavat asiat:
20 Kokouksen laillisuuden toteaminen
21 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
22 Nuorisovaltuuston edustajat toimielimissä
23 Rakennusjärjestyksen uusiminen
24 Savitaipaleen kunnan kiinteistöohjelma 2026–2030
25 Savitaipaleen kunnan elinvoimasuunnitelma 2026–2030
26 Puolivuosiraportti 2026
Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston 21.9.2026 tekemät päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutenkaan ole lainvastaisia sekä päättää panna kyseiset päätökset täytäntöön.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |