Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 26.10.2026/Asianro 29



 

Kooste toimielimien vastineista liittyen vuoden 2025 arviointikertomukseen

 

Kunnanhallitus 28.09.2026 § 96 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 Puh. 040 7244 603

 etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 18.05.2026 § 25 hyväksynyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025.

 

Samalla kunnanvaltuusto päätti pyytää kunnanhallitusta ja lautakuntia käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on käsitellyt asiaa 8.9.2026 ja tekninen lautakunta 25.8.2026.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy toimialoilta saadut, liitteen mukaiset selvitykset ja antaa selvitykset edelleen valtuustolle sekä tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 26.10.2026     

76/00.03.00/2026  

 

 

Päätös