RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos esiopetuksen työpäiviin lukuvuonna 2023-2024
Sivistyslautakunta 19.12.2023 § 87
203/12.00.00/2023
Valmistelija Päiväkodin johtaja Reetta Juopperi
puh. 040 713 1934
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Savitaipaleen kunnan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää koulujen työ- ja loma-ajoista. Kokouksessaan 25.1.2022/§7 sivistyslautakunta on vahvistanut työpäivät esi- ja perusopetukselle.
Esiopetus noudattaa koulujen työ- ja loma-aikoja. Lukuvuonna 2023-2024 joululoma ajoittuu ajalle 23.12.2023 - 7.1.2024. Esiopetusta on tarjottava lukuvuoden aikana vähintään 700 tuntia. Vahvistettujen työpäivien mukaan esiopetusta annetaan Savitaipaleella lukuvuonna 748 tuntia. Esiopetuspäivän pituus on 4 tuntia.
Ennen joululomaa perjantaina 22.12.2023 on Europaeuksen koululla joulujuhlapäivä ja koulu päättyy kaikilta viimeistään kello 10.30. Heituinlahden koululla perjantai 22.12.2023 on jo vapaapäivä, koska heillä on iltakoulua ja joulujuhla torstaina 21.12.2023. Tästä johtuen perjantaille 22.12.2023 olisi järjestettävä eri kuljetukset koululaisille ja esiopetuksen oppilaille johtuen poikkeavista aikatauluista.
Lisäksi koulut ovat tehneet yhden lauantaityöpäivän, joka korvaa torstain 28.3.2024 koulupäivän. Myös tuolloin kuljetus olisi silti järjestettävä esiopetuksen oppilaille.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen
Päätösehdotus Esitän esiopetuksen työpäiviin muutosta siten, että perjantai 22.12.2023 ja torstai 28.3.2024 muutetaan vapaapäiviksi. Muutos vähentää esiopetuksen tuntimäärää 8 tuntia, jolloin lukuvuoden kokonaistuntimäärä on 740 tuntia.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |