RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen kotitalouden lehtorin irtisanoutuminen
Sivistyslautakunta 19.12.2023 § 88
211/01.01.05/2023
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen
puh. 040 627 7001
etunimi.sukunimi@savitaipale.fi
Perusopetuksen kotitalouden lehtori Salla Mielonen-Pakkanen on 7.12.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut irtisanoutuvansa kotitalouden lehtorin virasta siten, että virkasuhteen viimeinen päivä on 7.1.2024.
Savitaipaleen kunnan hallintosäännön § 61 mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.
Kevätlukukauden 2024 osalta tehtävä täytetään määräaikaisena ja täyttölupa vakinaista täyttämistä varten anotaan erikseen kevään aikana.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Nina Pakarinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi kotitalouden lehtori Salla Mielonen-Pakkasen eron siten, että viimeinen palvelussuhdepäivä on 7.1.2024.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |