Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 15


Poistot muutosehdotus 2024

 

Poistosuunnitelman muutos: Valokuituverkko, kunnanvirasto, Heituinlahden koulu, Kivikoulu, Kaijankoti, päiväkoti Kissankello/Toimistorakennus ja keskuskeittiö

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 63 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

Puh. 040 7244 603

etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Pysyviin vastaaviin kuuluvan aineellisen omaisuuden hankintameno aktivoidaan ja kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Pysyviin vastaaviin kuuluvan aineettoman omaisuuden hankintameno on poistettava suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan, enintään viiden vuoden kuluessa, jollei tätä pidempää poistoaikaa, kuitenkin enintään 20 vuotta, voida pitää hyvän kirjanpitotavan mukaisena.

 

Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenojen kirjaamista kuluksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Pysyvien vastaavien hankintameno jaksotetaan poistoina kuluksi pääsääntöisesti hyödykkeen koko taloudelliselle pitoajalle. Taloudellisen pitoajan päätyttyä on hyödykkeen hankintamenon oltava kokonaan poistettu mahdollista jäännösarvoa lukuun ottamatta.

 

Poistosuunnitelmaa tulee arvioida säännöllisesti aina tilinpäätöstä laadittaessa sen varmistamiseksi, että valittu poistomenetelmä ja -aika vastaavat todennäköistä hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Jos pysyviin vastaaviin merkityn hyödykkeen tulonodotukset tai käyttö palvelutuotannossa muuttuvat olennaisesti, voidaan kyseessä olevan hyödykkeen poistosuunnitelmaa joutua muuttamaan.

 

Vuoden 2023 tilinpäätöksen yhteydessä on eräiden kiinteistöjen kohdalla tehty lisäpoistoja. Lisäpoistoja tehtiin ns. Haapatien päiväkeskuksesta, kunnanvirastosta, Kaijankodista ja keskuskeittiöstä. Lisäksi ns. Marjahallin ja Heituinlahden terveystalon rakennusten jäljellä oleva hankintameno poistettiin kokonaisuudessaan. Ohjeiden mukaisesti hyödykkeen jäljellä olevaa taloudellista pitoaikaa ja sitä kautta poistosuunnitelmaa on tarkistettava hyödykekohtaisesti säännöllisesti myös kertaluonteisen lisäpoiston tekemisen jälkeen.

 

Oheisessa liitteessä on esitetty pysyvien vastaavien eräiden hyödykkeiden osalta nykytilanne sekä uusi ehdotettu poistoaika jäljellä olevan hankintamenon poistamiseksi.

 

Valokuituverkon osalta esitetään, että eri vuosien maksuerien 31.12.2023 jäljellä olevat erät yhdistetään yhdeksi eräksi ja se poistetaan tasapoistoina 10 vuodessa. Kokonaisuutena poistoaika pysyy ehdottomasti alle valokuituverkon taloudellisen pitoajan sekä alle em. 20 vuoden ajan. Eri vuosien maksueristä olisi tullut jo alun perin muodostaa yksi kokonaisuus ja tarkastella verkostoa kokonaisuutena, eikä vuosittaisten eri suuruisten maksueriä erillisinä hyödykkeinä.

 

Rakennusten osalta kunnanviraston, Heituinlahden koulun, Kivikoulun ja Kaijankodin 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistoina 10 vuodessa. Päiväkoti Kissankellon 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno esitetään poistettavaksi tasapoistoina 15 vuodessa. Rakennukseen tehdään peruskorjaus vuonna 2024 ja peruskorjauksen osalta esitetään, että se lisätään rakennuksen tuolloin peruskorjauksen valmistumishetkellä jäljellä olevaan pitoaikaan, arviolta 14 vuotta. Keskuskeittiön osalta esitetään, että 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistoina 20 vuodessa.

 

Taseen eri erien tarkastelua tulee tehdä säännöllisesti, mutta erityisesti siinä tilanteessa, jos rakennukseen on tiedossa merkittäviä peruskorjaustarpeita tai muita toiminnallisia taloudelliseen pitoaikaan vaikuttavia muutoksia.  Lähivuosien aikana tulee mm. Olkkolan alueen rakennusten, Europaeuksen koulukeskuksen sekä liikuntatalon rakennusten arvoa tarkastella suhteessa esim. peruskorjaustarpeisiin.  Tarkastelun perusteella tehdään tarvittaessa esityksiä esim. lisäpoistoihin tai nopeutettuun poistoaikatauluun.

 

Valtuustolle nyt esitettävät poistosuunnitelmamuutokset on tehty huomioiden teknisen toimen näkemys jäljellä olevasta pitoajasta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että poistosuunnitelmaan tehdään oheisen liitteen mukaisesti seuraavat hyödykekohtaiset muutokset 1.1.2024 alkaen:

- valokuituverkko 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistona 10 vuodessa
- kunnanviraston, Heituinlahden koulun, Kivikoulun ja Kaijankodin 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistona 10 vuodessa
- päiväkoti Kissankellon/Toimistorakennuksen 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistona 15 vuodessa ja vuonna 2024 suoritettava peruskorjaus lisätään valmistumishetkellä jäljellä olevaan em. pitoaikaan (arviolta 14 vuotta)
- Keskuskeittiön 31.12.2023 jäljellä oleva hankintameno poistetaan tasapoistona 20 vuodessa

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 22.04.2024 § 15  

20/02.00/2023  

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.