Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 16


 

Kunnanjohtajan sijaisen määrääminen

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 54 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

Puh. 040 7244 603

etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

 

Hallintosäännön mukaan

 

3 § Kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty viranhaltija.

 

16 § Kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen, toimii hallintojohtaja tai kunnanhallituksen kunnanjohtajan sijaiseksi määräämä henkilö.

 

Kunnassa on Kuntalain mukaan oltava aina virkaa hoitava kunnanjohtaja. Hallintojohtajan irtisanouduttua on hänen kanssaan sovittu, että hän pitää kaikki kertyneet vuosi- yms. lomat ennen virkasuhteensa päättymistä. Tästä syystä on syytä tehdä täydentävät päätökset kunnanjohtajan sijaisen osalta.

 

Hallintosäännön pykälä 16 esitetään muutettavaksi siten, että kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen, toimii tekninen johtaja tai hänen poissa ollessaan sivistystoimenjohtaja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto muuttaa hallintosäännön 16 §:n kuulumaan seuraavasti:

Kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen, toimii tekninen johtaja tai hänen poissa ollessaan sivistystoimenjohtaja.

Kunnanhallitus päättää lisäksi, että ennen kuin hallintosääntömuutos on saatettu voimaan, kunnanjohtajan sijaisena toimii ensisijaisesti tekninen johtaja ja hänen poissa ollessaan toissijaisesti sivistystoimenjohtaja.

Sijaistamisen osalta korvataan sijaiselle työn vaativuuden noususta seuraavasti:

Vähintään kahden viikon sijaistaminen, tehtäväkohtainen palkka korottuu 10 %:lla ja vähintään yhtäjaksoinen yli neljän viikon sijaistaminen, palkka korottuu kunnanjohtajan palkan tasolle.  Palkankorotukset kummassakin tapauksessa tapahtuvat ensimmäisestä sijaistamisen päivästä lähtien.  Alle kahden viikon sijaisuuksista ei korvausta tule suoritettavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 22.04.2024 § 16  

90/01.01.03/2023  

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.