Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savitaipaleen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.savitaipale.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 126



 

Asemakaavan muutos Olvenlammen ja Parosillan alueilla, ehdotusvaihe

 

Tekninen lautakunta 14.03.2024 § 11 

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio

 Puh. 040 835 7826

 etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Vuoden 2024 kunnan kaavoituskatsauksessa on mainittu seuraavaa:

 

Toteutumattomien asuinaluekaavojen kumoaminen on syytä käynnistää kolmen vuoden kuluessa Olvenlammen lounaispuolella ja Marttilan alueen pohjoispuolella.

 

Nyt on tullut tarpeita ottaa Olvenlammen asuinaluiden kohteita lähivirkistysalueiksi ja luonnon monimuotoisuutta vahvistamaan.

 

Kunnalla ei ole enää tarpeita Olvenlammen laajennusalueiden ja Marttilan pohjoispuolisten alueiden pientaloalueille. Alueet voidaan muuttaa asemakaavassa lähivirkistykseen. Alueen infraa ei ole toteutettu.
 

Alueen alustavat kaavamuutosrajaukset ovat liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Tammelin

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää asemakaavan muutoksen laadinnan liitekartan mukaisille alueille

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 22.08.2024 § 39 

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio

 Puh. 040 835 7826

 etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Kaavoittaja on laatinut 8.8.2024 päivätyt kaavaluonnosasiakirjat sekä niitä vastaavan 29.5.2024 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

 

Olvenlammen alueelta poistuu 3 asuinpientalon tonttia (AP), 27 erillispientalon tonttia ja näihin liittyvät rakentumattomat katualueet.

Parosillan alueelta poistuu 1 asuinpientalon tontti (AP), 9 erillispientalon tonttia (AO) sekä suojaviheralue (EV) että rakentumattomat katualueet.

Kaikki poistuvat alueet korvautuvat asemakaavassa lähivirkistysalueilla (VL).
 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Tammelin

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa 8.8.2024 päivätyt kaavaluonnosasiakirjat sekä niitä vastaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 30 päivän ajaksi. Tänä aikana kuullaan osalliset ja tarpeelliset viranomaiset.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanhallitus 14.10.2024 § 126  

70/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio

 Puh. 040 835 7826

 etunimi.sukunimi@savitaipale.fi

 

Kaavaluonnosaineisto oli MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä
29.8. – 27.9.2024 välisenä aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Johanna Mäkelä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa 30.9.2024 päivätyn kaavaehdotusaineiston MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.